lauantai 8. syyskuuta 2012

perjantai 7. syyskuuta 2012

torstai 6. syyskuuta 2012

Maapallon uusi ilme


Vanhasta karttapallosta saa hauskan sisustusesineen lorauksella maalia ja koristelemalla se yllättävällä
tekstillä tai sanalla.  Tämä idea ja ohjeet löytyvät Sanna och Sania-blogista. 

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Seinähyllyt


Tähteeksi jääneistä tapetinpaloista ja laatikoista saa persoonallisen seinähyllykön.  Idea löytyi ruotsalaisesta Family Living-lehdestä.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Lipaston tuunaus


Hauskan raitalipaston tuunausohjeet löytyvät Knack-blogista.

Naulakko


Kapeaan eteiseen tai muuhun tilaan kätevä seinäteline vaatteiden yms. ripustamista varten. Telineen voisi lisäksi maalata spraymaalilla sisustukseen sopivaksi tai värikkääksi katseenvangitsijaksi.  Idea löytyi vtwonen-lehdestä.


Kuva: Dennis Brandma


maanantai 3. syyskuuta 2012

Lasipurkit käyttöön



Lasipurkeista saa kauniita säilytysrasioita päällystämällä kannet kuviollisella paperilla. Samalla idealla saa lyijykynistä paljon hauskempia.  Ohjeet kuvineen löytyvät Design Sponge-blogista.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Huonekalujen tuunausta


Vanhoista huonekaluista saa tuunamaalla uutta ilmettä kotiin.  Aina ei kannata ostaa uutta, vaan mielummin miettiä voisiko vanhoja huonekalujaan hyödyntää. Tälle päivälle on ideana vanhan laatikoston tuunaus. Ihan ensimmäisenä huomioni kiinnittyi hauskoihin vetimiin.  Muodonmuutos löytyy Me and Lilly-blogista ja lisää huonekalujen tuunausideoita löytyy The 36th Avenue-blogista.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Riisipaperivalaisimen tuunaus

 
Riisipaperivalaisimen voi tuunata monella tavalla -tässä yksi niistä.  Ei tosin kaikkein helpoin tehtävä, mutta varmasti on idealtaan persoonallisimmasta päästä.  Ohjeet löytyvät Photojojon sivuilta.