keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Ilmoitustaulu


A Beautiful Mess-blogista löytyy ohjeet tähän hommaan.   

2 kommenttia:

  1. Tämmöinen (seinän kokoinen) tarvittaisiin meillä.Kouluvuoden viimeiset kaksi viikkoa on hirveää hälinää ja on miljoona asiaa muistettavana.Tänä aamuna olin jo niin ylikierroksilla, että herätin esikoisen tuntia ennenkuin piti:D.Ja ilmeisesti lapsillakin alkaa olla takki tyhjä koska kun herättelin esikoista niin toisessa huoneessa nukkuva poitsu pomppasi hirmuisella kiireellä ylös kun luuli, että on myöhästynyt koulusta...kaikki tarvitaan jo lomaa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut hyvä meilläkin aikoinaan tuollainen ilmoitustaulu:) Kolme lapsen kanssa aamut tuppasivat olemaan todella kiireisiä ja oli aina kova homma saada koko poppoo autoon ajallaan. Kuljetin lastentarhastaiästä lukion viimeiselle luokalle kaikki kolme ja jossain vaiheessa kaikki olivat eri kouluissa eri puolilla kaupunkia. Siinä sitä oli vauhtia kerrassaan aamuisin ja oli suorastaan taivaallisen ihanaa, kun ei tarvinnut kevätjuhlien jälkeen koko kesänä kuljettaa ketään yhtään minnekkään minuuttiaikataululla. Jaksamista sinne viimeisiin päiviin - pian se loma alkaa!

      Poista