Ylijääneistä tapetin- ja kankaanpaloista saa mainiota taidetta seinilleen. Tämä idea löytyi Sanna&Sanian sivulta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taulut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taulut. Näytä kaikki tekstit
maanantai 6. kesäkuuta 2016
torstai 31. maaliskuuta 2016
tiistai 19. tammikuuta 2016
Vihreää seinälle
The Painted Hiven sivulta voi käydä lataamassa nämä kauniit kasvien kuvat. Sivulta löytyy myös linkki, mistä voi käydä lataamassa suuren joukon muitakin kasviaiheisia kuvia.
keskiviikko 23. syyskuuta 2015
maanantai 17. elokuuta 2015
keskiviikko 15. heinäkuuta 2015
tiistai 30. kesäkuuta 2015
Kukkakuvia
Sateisen kesäpäivän piristykseksi löytyy The Graphics Fairyn sivulta ladattavaksi 50 kaunista kukkakuvaa.
sunnuntai 28. kesäkuuta 2015
Kuvia seinälle
Näyttävän katseenvangitsijan tilaan saa tekemällä tauluista kollaasin seinälle ja käyttämällä lisäksi samanlaisia kehyksiä kuvilleen. Tämä idea löytyi The 36th Avenue-blogista. Sieltä voi käydä lataamassa Amor love ja polkupyörä- kuvat.
Muutama värikäs kuvat tuo eloa mustavalkoiseen kokonaisuuteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










